Olen etsinyt Googlesta ohjeita, miten tulla hyväksi valokuvaajaksi ennätysajassa. Löytyi kyllä hyviä ohjeita, mutta en ymmärrä niistä mitään. Siis niitä kameran toimintoihin liittyviä juttuja.

Olen kuitenkin urheasti räpsinyt ympäriinsä ja sain jopa muutaman ihan käyttökelpoisen otoksen. Ajattelin vielä parannella tulosta Picmonkey-ohjelmalla. Tallensin kuvat nimillä. Jonnekkin. En löydä niitä mistään. No, kelpuutin sitten ihan aluperäisen otoksen ja latasin sen tänne. Service unavailable. Arghhhhh!!! Kauhean homman tein, enkä saa edelleenkään kuvia julkaistua.

Kokeilimpa uudestaan ja tadaa!!! (joku jossain joskus, on sanonut, että vain taikurit ja idiootit käyttävät huudahdusta, tadaa! Hrmp!) Sain liitettyä otsikkokuvan! Kuvan hirvensarvet olen saanut isältäni ja ne suorastaan kiljuivat kaverikseen valopalloja. Valopallot halusivat sitten vielä pari hunajakennopallokaveria. Toivottavasti kennotyypit eivät halua enempää kavereita :)

Nämä sarvet ovat makuuhuoneen seinällä. Tytären huoneesta löytyy vielä kahdet. Pienet, valkealla kuultomaalilla maalatut hirvensarvet sekä mustalla kiiltomaalilla maalatut poronsarvet. Molemmat mummolasta alkujaan. Napsin niistäkin varmaan kuvia jossain vaiheessa.

Sisustustyylini on sekalainen soppa uutta ja vanhaa. Sillä metodilla vaan yksinkertaisesti saa aikaiseksi kodikkaimman sisustustyylin mielestäni. Pidän aika rouheista jutuista sisustuksessa, hirvensarvet hyvänä esimerkkinä, enkä voi sietää mitään kovin pikkusievää. Mieluiten ennemmin traktorin rengas kuin posliinikissa.

Palataampa hieman ajassa taaksepäin. Noin leikki-ikään saakka. Tajusin nimittäin eräänä kauniina päivänä, että olen AINA ollut kiinnostunut kodeista ja sisustamisesta! Leikki-ikäisenä siis leikin kotia. Barbeille värkkäsin koteja milloin pahvilaatikkoon, milloin vaatehuoneen hyllylle. Halusin palavasti nukkekodin! Sainkin sellaisen. Enoni muistaakseni teki sen  lastulevystä ja se oli maalattu ihan kokonaan vihreäksi! Sisältä ja ulkoa. Ajatus oli varmasti tärkein, mutta naapurin tytön muovinen iso nukkekoti, jossa oli rappuset yläkertaan ja tapetit seinillä, herätti kyllä kateuden pistoksen. Auts.

No, koteja värkkäiltiin myös hiekkaan kesäisin. Piirretiin huoneiden pohjapiirrustus ja niihin huonekaluja. Männynneulasista tehtiin koulussa välitunnilla samoin ja talvella rakenneltiin jo kolmiulotteisia huonekaluja lumesta kotileikeissä. Teininä se rumba vasta alkoikin. Veikkaampa että meidän tyttöjen huoneen järjestys ei kovin kauan samana pysynyt. Ja toisten nuorten notkuessa kavereiden kanssa kartsalla, (sitä ikäpolvea ollaan, että meidän nuoruudessa kaupungilla hengailua sanottiin kartsalla olemiseksi) minä piirtelin asuntojen pohjapiirroksia paperille.

Valitettavasti siihen maailman aikaan sisustusalan opiskelu olisi vaatinut lukion käymistä, jos silloin edes oli sisustussuunnittelijoita? Oliko 80-luvulla? Joten mieleenkään ei tullut hankkia ammattia siltä suunnalta. Olen siis jatkanut elämäni varrella omien kotieni huonekalujen pyörittelemistä milloin mihinkin ja sisustukset ovat muuttuneet ajan myötä, milloin miksikin.

Jossain vaiheessa tulivat SISUSTUSLEHDET! Jestas, mikä taivas maan päällä! Oikeasti, kun näen jonkin todella ihanan sisustuksen lehdessä (tai telkkarissa tai livenä) sydämeni melkein pakahtuu onnesta! Ei sitä voi selittää mitenkään. Vaikutus on kertakaikkisen hurmaannuttava. Sitä eivät voine ymmärtää muut, kuin toiset sisustushullut.

Ja voi tätä nykypäivää. Sisustusbuumi on revennyt liitoksistaan kaikkien sisustusohjelmien takia, joita tulee tuutin täydeltä. Sisustussuunnitelijoita vilisee niin ohjelmissa kuin tosielämässäkin. Unelmaduuni, sanon minä! Kouluttautuisin tältä istumalta, jos se olisi pienimmässäkään määrin realistista. Näin pienellä paikkakunnalla kuin Hanko, se ei ole.

Muttapa mutta, minullapa on vaihtoehtoinen unelmaduuni! Olen siis, anteeksi olen epäkohteliaasti unohtanut esittäytyä tässä blogimaailman pyörteessä, niille jotka eivät ole Facebook ystäviäni (joille heti pistin tiedon, että nyt blogataan. Lukekaa!) ja jotka vahingossa saattavat eksyä vuodatuksiani lukemaan, että olen siis 45 vuotias naisihminen Suomen eteläisimmästä ja kauneimmasta kaupungista Hangosta. En alkujaan. Olen Etelä-Savosta kotoisin. Muuttanut tänne pienen pienenä tyttönä, joten Hanko on minun oikea kotikaupunkini. En voisi asua missään muualla.

Nimeni ei ole Santra, mutta sinne päin. Tyttäreni toinen nimi sitä vastoin on Santra, pöllin nimimerkin siis törkeästi lapseltani. Joka ei ole enää varsinaisesti lapsi, vaan 21 vuotias naisenalku. Eikä hänestä sen enempää. Perheeseemme kuuluu myöskin mies, tyttären isä siis. Lempipaikka kuten useimmilla suomalasilla miehillä, sohva. Löytynee sieltä tälläkin hetkellä. Ei hänestäkään tämän enempää. Ja sitten vielä, kaksi maailman ihaninta koiraa! Maisa, irlantilainen vehnäterrieri, 9 kohta 10 vee ja Martti sekarotuinen rescuekoirapoika Virosta, 2 vee. Oih, sitä rakkauden määrää, mitä nämä kaksi tyyppiä elämään tuovatkaan!

Laitoin blogini kuvaukseen, että " Sisustamista, kotoilua, koiria ja dekkareita rakastavan naisihmisen höpötyksiä" ja  siltähän tämä todellakin (todellakin, todellakin) alkaa vaikuttaa. Sillisalaatilta. Väliäkös tuolla. Ei tästä ollut tarkoituskaan tehdä puhdaslinjaista, ammattimaisia sisustuskuvia sisältävää PELKÄSTÄÄN sisustusjuttuihin painottuvaa blogia. Enkä edes pystyisi siihen, kun en osaa edelleenkään kuvata, eikä kotini ole puhdaslinjainen, eikä ajatuksen kulkunikaan näytä noudattavan mitään linjaa, joten sillisalaattia pukkaa.

Nyt luen hetken, ennen kuin painun yöpuulle ja ei, en lue dekkaria, vaan Graeme Simsionin Vaimotestiä. Suosittelen lukemaan, jos pitää kuivasta huumorista ja erittäin hyvin kirjoitetusta tekstistä. Toisin kuin tämä. Palaillaan, todennäköisesti huomenna. Kuviakin ehkä luvassa :)