Jaahas, sitä menee taas puoli yötä kukkuessa, kun simahdin Emmerdalen loppumetreillä ja vetäisin parin tunnin iltaunet. Kylläpä se mulle passaa. Meillä vedellään varsinkin viikonloppuisin unta luumuun, aina kun siltä tuntuu. Päikkärit on ihana keksintö. Elämäntapamme taitaa olla tämä slow life, downshifting, hidasta elämää ja leppoistamista. Se sopii meille.

Silloin kun tehdään töitä tai muita juttuja, jotka on tehtävä, ne tehdään huolella mutta ripeästi. Ei kerätä harrastuksia vain sen takia, että joidenkin mielestä niitä kuuluu olla. Jos ei kiinnosta harrastaa varsinkaan sosiaalista kanssakäymistä vaativia harrastuksia, niin väkisin ei ruveta. Mikään ei tapa tehokkaammin iloa harrastuksesta, kuin pakko. Eikä se mikään harrastus sitten enää olisikaan, vaan velvollisuus. Velvollisuuksia tässä maailmassa riittää muutenkin. Ei niitä kannata itselleen vapaaehtoisesti enää kasata.

Lasten harrastamisen tärkeydestä puhutaan paljon ja se onkin hyvä asia. Mieluinen harrastustoiminta tietyssä kriittisessä iässä on varmasti parempi vaihtoehto kuin tylsistyminen ja mummojen mukilointi. Mutta jos lapsi ei tahdo harrastaa, ei ole löytynyt sitä omaa lajia tai asiaa. Ei kertakaikkiaan ole kiinnostusta ylipäätään täyttää jokaista arki-iltaansa mandoliininsoitto -tai balettitunneilla, niin ei ole kuulkaas pakko. En edes viitsi mennä aiheessa siihen, miten jotkin vanhemmat pakottavat lapsensa harrastamaan ja tietysti mielellään trendikkäitä asioita, joilla voi sitten kehuskella muille vanhemmille. Meidän Lindalyydia käy Sibeliusakatemian viulusellosaksofonipianotunneilla, ja on niin lahjakas että sinfoniaorkesterikin kalpenee meidän lapsukaisen rinnalla. Lapsesta saattaa kasvaa ihan kunnon veronmaksaja (tärkein asia maailmankaikkeudessa! Ja tämä oli erittäin ivalliseksi tarkoitettu lausahdus) siitä huolimatta, ettei ole harrastanut hölkäsen pöläyksen vertaa. Tässä palaillaan hieman takaisin eiliseen juttuuni yhteiskunnan odotuksista yksilöä kohtaan, ja tämä harrastusasia on yksi sellainen. Terveellä ja hyvinvoivalla lapsella (ja aikuisella) pitää olla jokin harrastus. Maailmassa pitää niin paljon kaikenlaista, jospa valittaisiin ihan itse halutaanko harrastaa vai ei. Tekisi mieleni rallatella tämänkin asian kohdalla niin kuin lapsena, että " Et sä mua määrää, lä lä lä lä lää lää!" Näköjään minusta kehkeytyy vanhemmiten yksilönvapausaktivisti.

Leppoisaa viikonloppua ja päiväunia kaikille!