Jos saisin valita missä mieluiten asuisin, ehdoton ykkönen olisi punainen pieni hirsitalo. Ei ihan korvessa, mutta siinä taajaman rajoilla. Lähimpään naapuriin sen verran matkaa, että vaikka Eevan asussa hyppelisin pihalla, sitä eivät näkisi kuin pikkulinnut puissa. Talon ovi kesäisin koko päivän auki, ja koirat saisivat juosta sisään ja ulos oman mielensä mukaan. Iso piha ja tielle sen verran matkaa, ettei tarvitsisi pelätä koiruuksien joutuvan autojen alle. Kissa kuuluisi perheeseen myös, tai vaikka kaksi. Talvella voisi juosta viipottaa lapioitua polkua pitkin pihasaunaan, lumen narskuessa huopatossujen alla.

Sisällä paljasta hirsiseinää revitty esiin pinkopahvien alta ja valkoisiksi maalatut lankkulattiat. Avonaisessa ikkunassa lepposa kesätuuli leyhyttelisi keveitä verhoja. Seinäkello raksuttelisi verkkaisesti. Seesteinen ja rauhaisa tunnelma. Kissa nukkuisi kerälle käpertyneenä auringon säteessä. Sydän meinaa pakahtua jo pelkästä ajatuksesta. Oi unelmaa!

Työssäni kotisiivouspalveluyrittäjänä näen jos jokinlaista taloa ja asuntoa. Suuria ja moderneja taloja, pienempiä ja vaatimattomampia, vanhoja hirsitaloja, kerrostaloasuntoja, rivitaloasuntoja, kesäasuntoja, kesämökkejä. Pieniä ja isoja. Koteja. Kaikki asukkaidensa näköisiä ja oloisia. Kunnioitan jokaista kotia jossa työskentelen. Koti on ihmisen paras ja tärkein paikka tässä maailmassa. Kuten otsikkokuvassanikin sattumoisin lukee:)

Tunnelma on kodissa tärkeä juttu, ja se ei synny välttämättä siitä, miten kalliilla tai hyvällä maulla asunto on sisustettu. Tunnelman luovat ihmiset ja eläimet jotka kodissa asuvat. Tähän tosin on pakko lisätä, että vanhoissa taloissa henki nyt vaan on yleensä aina parempi kuin uuttuuttaan kiiltelevissä valmistalopaketeissa. Itse ainakin uskon siihen, että aikojen saatossa ihmiset jättävät jälkensä asumiinsa taloihin. On se sitten energiaa tai pala sielusta, en tiedä, mutta jotain tärkeää se on. Kuulun ehdottomasti vanhoihin taloihin rakastuviin ihmisiin ja pakko myöntää, että parilla asiakkaistani on kertakaikkiset unelmakodit. Juuri näitä vanhoja hirsiseinäisiä ihanuuksia, ja niissä käydessäni en voi muuta kuin ajatella miten onnekkaita nuo ihmiset ovatkaan saadessaan asua niissä!

Noh, unelmoida saa aina. Omalla kohdallani pieni tupa, ilman sitä perunamaata, on saavuttamaton haave. Yhtä saavuttamaton kuin lottovoitto, jolla sen haaveen saisi todeksi. Haaveilen silti, mutta olen ihan tyytyväinen tähän lastulevyseinäiseen korttitaloasuntoonikin. En vaadi mahdottomia, vaan tyydyn siihen mitä on. Asiat voisivat olla huonomminkin. Eihän sitä tiedä, jospa onnetar löytäsi minut ja haaveeni jokin kaunis päivä!

Tämä vanha metsänvartijan torppa sijaitsee Viitasaarella. Rakkaudella pidetty unelma:)